Turvallisesti messuilla

 

Ohjeita näytteilleasettajille

 

Ohjeita messuvieraille

 

 

 

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyritykset ja heidän yhteistyökumppaninsa haluavat varmistaa mahdollisimman turvallisen osallistumisen messutapahtumiin niin näytteilleasettajille, messurakentajille kuin kävijöillekin. Ohjeistuksella pyritään minimoimaan myös kaikki messujärjestäjien henkilökuntaan, yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin kohdistuvat terveysriskit.

Ohjeet perustuvat messualan kansainvälisen kattojärjestön UFIn suosituksiin.

Jokainen Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyritys noudattaa ohjeistusta mahdollisimman kattavasti ja omiin tiloihinsa ja tapahtumiinsa soveltuvasti.

Messukeskukset ja muut vastaavat tilat, joissa messuja järjestetään, ovat jo lähtökohtaisesti suurikokoisia, ja ne on rakennettu varta vasten suuria yleisötilaisuuksia varten. Tästä syystä niiden hygieniataso on jo valmiiksi korkea. Pandemia-aikana tapahtumien turvallisuutta lisätään seuraavin toimenpitein:

 

 

Hygienia

 

Käsien desinfiointi

Käsien desinfiointiainepisteitä sijoitetaan mm. sisäänkäynteihin, halleihin ja hallien välisiin tiloihin. Lisäksi kaikissa wc-tiloissa on saatavilla käsiendesinfiointiainetta.

 

Kasvosuojat

Tarvittaessa messujen sisäänkäynneiltä on saatavissa kasvosuojia.

Kasvosuojien käytössä noudatetaan viranomaisten suosituksia.

Tapahtumajärjestäjät suosittelevat vahvasti kasvomaskien käyttöä. Joissakin tapauksissa voidaan velvoittaa maskin käyttöön.

 

Saniteettitilat

Messukeskuksissa ja muissa tiloissa, joissa messuja järjestetään, on runsaasti wc-tiloja.

WC-tiloja siivotaan ja desinfioidaan useasti päivän aikana (wc-istuimet, pesualtaan, hanat).

Varmistetaan, että tiloissa on koko ajan käytössä käsien desinfiointiainetta ja saippuaa.

WC:n jonotusalueille merkitään selkeästi turvavälit.

 

Yleiset tilat

Yleisiä tiloja siivotaan useasti päivässä. Mm. palvelutiskit, vaatesäilytystiskit, portit, pankkiautomaattien ja pysäköintilipukeautomaattien näppäimistöt desinfioidaan säännöllisesti.

Asiakaspalvelupisteissä on pleksisuojat.

 

Ravintolat ja kahvilat

Ravintoloissa ja kahviloissa noudatetaan tarkoin viranomaisten ravintola- ja kahvilatoiminnalle antamia suosituksia. Tiloissa huolehditaan turvaväleistä ja vältetään buffetruokailua. Suositaan yksittäispakattuja annoksia.

 

Kävijöiden ohjeistus

Sisääntulotiloissa muistutetaan, että messuille voi tulla vain täysin oireettomana.

Yleiset tilat merkitään selkein turvavälitarroin, käsienpesuohjeistuksin, yskimis- ja aivastamisetiketistä ja kättelyn välttämisestä muistuttaen. Kävijöitä opastetaan kaksikielisin opastetauluin sekä videoiden avulla. Turvallisen messukäynnin opastusta on paitsi messutiloissa myös messujärjestäjien nettisivuilla ja somekanavissa, joten kävijät voivat tutustua niihin jo ennakkoon. Messutiloissa on riittävästi henkilökuntaa kävijöitä opastamassa.

 

Sähköinen asiointi

Asiakkaita ohjataan sähköiseen asiointiin. Yleisömessuliput voi ostaa ennakkoon netistä ja ammattitapahtumiin voi rekisteröityä ennakkoon netissä. Lipun ostovaiheessa muistutetaan siitä, että tapahtumaan voi tulla vain oireettomana.

 

Kävijähallinta

Messujärjestäjät säätelevät kerralla sisällä olevien ihmisten määrää viranomaisten määräysten mukaisesti. Kävijöiden sisäänpääsyä voidaan porrastaa ja vierailuaikaa rajoittaa tarvittaessa.

Kävijöiden jakautuminen halleihin ja turvavälien noudattaminen varmistetaan messuhenkilökunnan avulla.

Mahdollisissa jonotuspaikoissa kuten sisäänkäynneillä, naulakoilla, ravintoloissa ja kahviloissa on selkeät turvavälimerkinnät sekä normaalia enemmän turvallisuushenkilökuntaa.

Huolehditaan siitä, että messuhallien käytävät ovat riittävän väljät ja turvavälimerkein merkittyjä.

Kävijöiden liikkumista ohjataan opastetuin kulkusuunnin.

Tarvittaessa pyritään tarjoamaan riskiryhmille omat vierailuajat.

 

Hissit

Hissien edessä opastaulut, joissa kerrotaan hisseihin kerralla menevä ihmisten määrä, joka on hissin koosta riippuen 1 tai 2 henkilöä kerralla. Hissinkäytön vaihtoehtona on mahdollisuus käyttää portaita. Porraskaiteita puhdistetaan tehostetusti

 

Ensiapuhenkilökunta

Messuilla on ensiapupiste, jonka henkilökunta tietää miten toimia, jos joku tapahtumassa epäilee saaneensa koronatartunnan.

 

Henkilökunnan suojaaminen

Vaatesäilytykseen, palvelutiskeille ja vaatesäilytykseen tulee mahdollisuuksien mukaan läpinäkyvät pleksisuojukset. Henkilökunnan käytössä on kasvosuojaimia ja heillä on mahdollisuus käsien desinfiointiin.

 

Näytteilleasettajat

Näyttelyosastot tulee suunnitella niin, että osastohenkilökunta ja asiakkaat voivat säilyttää riittävän etäisyyden.

Näytteilleasettajat ilmoittavat messujärjestäjälle tarkan osastolla työskentelevien henkilöiden määrän ja vastaavat itse oman tapahtumahenkilöstönsä terveysturvallisuuden toteutumisesta.

Riittävän ilmanvaihdon takaamiseksi umpikattorakenteet osastolla eivät ole toistaiseksi sallittuja.

Näytteilleasettajien tulee tarjota käsien desinfiointimahdollisuus osastohenkilökunnalleen ja kävijöille.

Näyttelyesineet, joihin kosketaan on puhdistettava useasti päivän aikana.

Tarjolla ei voi olla makeisia tai pieniä messulahjoja, jotka kävijät ottaisivat itsepalveluperiaatteella.

Osastotarjoilujen suhteen on noudatettava tarkoin hygieniasäännöksiä.

 

Koulutus

Sitoutetaan ja koulutetaan henkilökunta ja yhteistyökumppanit tehostettuihin pandemiaa ehkäiseviin toimenpiteisiin.

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ovat tehneet videon, jossa tärkeimmät turvallisuustoimet esitetään. Videota näytetään tapahtumapaikoilla, tapahtuman sivustolla ja sitä toimitetaan ennakkoon yhteistyökumppanien käyttöön.

Turvaohjeistuksesta viestitään tehostetusti ja monikanavaisesti kaikille sidosryhmille.

 

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa hyvin ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Osuuskunta, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry., Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy  ja KPK Events. www.messutsuomessa.fi


Tietosuojaseloste